Hiljalleen laskeutuvat lumihiutaleet alas maahan. Katselen parvekkeelta pimeitä ikkunoita. Ikkunoiden takana on ihmisiä, jotka nukkuvat, noustakseen taas aamulla uuteen päivään. Pimeiden ikkunoiden takana ne nukkuvat, kuorsaavat, tuhisevat. Joillakin saattaa hipsuvarvas vipattaa unen tahtiin, toiset puhua papattavat unissaan. Minun ikkunassani palaa valo. Minä en nuku.

Unettomuuteeni on syy. Olen stressaantunut. Olen työtön ja silti niin perkeleen stressaantunut. Minua stressaa se, että ravaan työhaastatteluissa harva se päivä ja vastauksena saan "olemme valinneet tehtävään sen ja sen, olette kuitenkin varasijalla". Mitä helvettiä se varasija minua lohduttaa, tai hyödyttää? Todennäköisyys siihen, että paikkaan alunperin valittu peruisi on häviävän pieni - ainakin minun alallani. Paikoista jotka saadaan, pidetään kiinni viimeiseen asti. Työssä ei välttämättä olla edes kovin kauaa, kun otetaan jo opintovapaata, työlomaa, äitiyslomaa, vanhempainvapaata... "Mukavaa, että on vakipaikka, kun voi tehdä mitä vaan. Jos sitä sitten joskus menisi sinne takaisin eläköitymään... sitten joskus. Määräaikaiset hoitavat sillä aikaa hommaa". Milläs alalla ja millainen työnantaja mahdollistaa tällaisen kikkailun, jota voi pitkittää vaikkapa seitsemän vuotta aivan kevyesti?No mietippä sitä, jotkut saattavat sen arvatakin.

Minä olen se määräaikainen, joka piti paikkaasi pystyssä niin kauan, kunnes sinä olit saanut toteuttaa tarpeeksi itseäsi ja päätit tulla takaisin. Sinä tulet takaisin, koska työlomasi on loppunut ja opintovapaat on pidetty, etkä nyt tähän hätään keksinyt muuta, kuin tulla takaisin. Minä olen se määräaikainen, joka heitetään kadulle kuin vanha sanomalehti.

Siellä sinä nyt sitten istut ja surffaat Facebookissa, etsit ehkä siinä samalla työkkärin sivuilta uutta työpaikkaa. Istut siellä toimistossasi kyynisenä, piilossa, kiroillen kusipäistä työnantajaasi, joka vaatii sinulta jotain, vaikka keksisit heti sata muuta asiaa, joita mielummin tekisit. Sinä kulutat sitä penkkiä siellä. Sinä nostat palkkaa, jonka eteen sinä et tee mitään. Haluan antaa kiitokseni sinunkin puolestasi tälle systeemille, joka sen on mahdollistanut. Iso kiitos myös sille kun sain olla määräaikainen sijaisesi, jonka tekemää työtä voit nyt arvostella ihan rauhassa, jotta tuntisit itsesi paremmaksi ja arvokkaammaksi. Kiitos!

Katson kateellisena pimeitä ikkunoita. Tunnen, että olen väsynyt, mutta samantien kun menen sänkyyn, silmäni revähtävät auki ja alan tuijottamaan pimeää, miettien: Mikä minussa on vikana, kun minulla ei ole töitä? Mitä olen mokannut työhaastattelussa? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Onko minun ulkonäössäni jotain vikaa? Olenko minä yksinkertaisesti vain niin tyhmä, ettei kukaan halua minua työntekijäkseen? Miksi pääsen hakemiini paikkoihin haastatteluun, mutta en siitä eteenpäin? Onko minulla niin paska tuuri, vai olenko vain epäpätevä? Näitä asioita minä pohdin aamusta iltaan, ja yöhön. Seuraavaan aamuun.

En saa unta, mutta lumihiutaleet leijailevat alas maahan... Pois heitetty lehti peittyy hiljalleen valkoiseen lumeen. On niin hiljaista.